Erään vanhan laulun sanat kuvaavat hyvin viime viikkojen mietteitäni.
"Miksi tuskaa täynnä on maa,
miksi monet kärsiä saa,
miksi on niin paljon mieltä masentavaa?
Eikö kukaan vastata voi,
kuka tuskan maailmaan toi?
Paratiisin meille alussa Jumala loi. "
Käsittämätöntä ja kohtuutonta on tapahtunut joillekin läheisille ja tuttaville. Ihmiselämän mysteerit ovat välillä sellaisia, että kaikki inhimmillisen käsityskyvyn rajat ylittyvät. Emme voi ymmärtää kaikkivaltiaan Jumalan tarkoitusta ja sallimusta. Jotenkin olisi helpompi käsittää iäkkään ihmisen sairastuminen ja kärsimys, sillä se ikään kuin kuuluu iän myötä tulevaan vaivaan. Lapsen ja nuoren elämää koskettava syvä kipu ja tuska ovat asioita, jotka toivoisi voivansa siirtää jonnekin pois. Ajatukseni ovat niiden luona, jotka elävät parhaillaan piinaviikkoaan kirjaimellisesti. Niiden, joiden tuska on käsittämätön ja kaiken muun elämän syrjäyttävä. Miten monta rukousta olen huutanut Jumalalle heidän puolestaan - auta ja armahda, älä piinaa heitä yli voimiensa! Ja kun en jaksa enää huutaa, kuiskaan hiljaa: Jeesuksen ristin työn tähden vapauta heidät näistä kärsimyksistä, kosketa ja paranna. Elämää on, joten on pakko olla vielä toivoakin. Jonain päivänä hyytävä talvi on takana, kukat kukkivat ja peipposet laulavat: pääsiäisen sanoma on totta ja elämä voittaa.
