Joulun rauhaa

Ovi jouluun avautuu,

rauha taloon laskeutuu,

alkaa juhla ilon, valon,

riemu täyttää pikku talon.

Hiljaa tänään sytytän

pöydälleni kynttilän,

näen heidät, jotka poissa,

rakkaat muistilokeroissa

aivan kuin he oisi täällä

tämän saman mäen päällä

joulujuhlaa viettämässä

kanssa meidän elämässä. 

Kiitos nousee sydämestä

kaiken hyvän kyllyydestä,

enemmän kuin toivoin, sain

lahjakseni Luojaltain. 

Joulurauhaa!

1. joulukuuta

Vihdoin 

se kutkuttava tunne

kuin aloittaisi uuden 

palapelin.

Katson

kynttilän liekkiä

lasin kimallusta

varjojen leikkiä

hiljaisuutta.

Kiireelle 

en anna valtaa.

Säälittävä sieni

Näin metsässä oudon sienen,

niin säälittävän ja pienen.

Katsoin tummanpuhuvaa jalkaa

-voiko tästä sieniretki alkaa?

Niin, se sieni oli suorastaan synkkä,

melkein mustan lakin alla suu mykkä.

Sitä sientä inhoten ensin katsoin,

kunnes puhua sen minulle annoin.

"Älä pelkää, lapsi, en tee sinulle pahaa,

vaikka täytäkään et minulla mahaa."

Yhä katsoin sientä väristen tovin,

ihan säikyin, kun se jo huusi kovin:

"Eivät kaikki rumat ole pahoja kyllä,

vaan kauneus ei kaikissa pintaan yllä.

Minkä näet tässä, se on vain kuori,

mutta alla sen olen kaunis ja nuori."

Suu mykkänä sienen meuhkata annoin,

melkein siinä pelkoni selättää vannoin.

Mukaan voinut en sientä poimia tuota,

kosketettuna poistuin huutajan luota.

(Runoiltu Vivamossa 20.10.2018 - runoilijalla on sienikammo)

Juuret

Jokainen tarvitsee juuret

pienet vahvat tai suuret.

Ilman juuria ei meistä kukaan

kasva tähän elämään mukaan.

"Kun on juuret Jumalassa,

maan ja taivaan valtiaassa,

ei maiset myrskyt voi sitä kaataa,

vaikka tuuli hiukan huojuttaa."

Kaikesta selviät kyllä,

on Isän siunaus elämäsi yllä,

kun juuresi syvällä Sanassa

niin vahvassa ja varmassa. 

Miksi murehtia

"Sen tähden minä sanon teille: älkää olko huolissanne hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katselkaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?
Kuka teistä voi murehtimalla lisät elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Miksi te kannatte huolta vaatteista? Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää.
Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatettu kuin yksi niistä.
Jos siis Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa mutta huomenna joutuu uuniin, eikö hän paljon ennemmin vaateta teitä, te vähäuskoiset?

Älkää siis murehtiko sanoen:"Mitä me syömme?" tai "Mitä me juomme?" tai "Mitä puemme päällemme?". Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä.
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.
Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.

Matteus 6: 25-34, Raamattu Kansalle -käännös

Hän on ylösnoussut!

Jos Herramme Jeesus Kristus

ei olisi noussut ylös haudastaan

ja voittanut kuoleman valtaa,

silloin tyhjällä ristilläkään 

ei olisi mitään merkitystä.

Ei meidän uskollamme,

ei millään. 

Pyhät kirjoitukset todistavat, että hauta on tyhjä ja Hän on ylösnoussut.

Kyllähän jo silloin 2000 vuotta sitten jotkut väittivät, että hänet varastettiin.

Mitäpä kivenjärkäle haudan suulla ja sotilasjoukko olisivat varkaita estämään!

Isää Jumalaa ne eivät estäneet vapauttamasta Poikaansa kuoleman vallasta. 

Ja opetuslapset

kaikesta peloissaan

istuivat lukittujen

ovien takana hiljaa,

surren menetettyä 

Messiasta, Kuningasta.

Kunnes Hän ilmestyi

läpi lukkojen, vahvojen,

naulojen jäljet näyttäen.

Maailman Vapahtaja,

Syntiemme Sovittaja,

Kaiken uudeksi Luoja,

Rauhanruhtinas, Pyhä,

Herrojen Herra, Kuningas,

Ikuinen, joka on, joka oli

ja joka tuleva on. 

Hänessä meillä on kaikki,

mitä tarvitsemme:

rakkaus, ilo, rauha,

tulevaisuuden toivo. 

Kuinka paljon täytyy ihmisen jaksaa

Erään vanhan laulun sanat kuvaavat hyvin viime viikkojen mietteitäni.

"Miksi tuskaa täynnä on maa,

miksi monet kärsiä saa,

miksi on niin paljon mieltä masentavaa?

Eikö kukaan vastata voi,

kuka tuskan maailmaan toi?

Paratiisin meille alussa Jumala loi. "

Käsittämätöntä ja kohtuutonta on tapahtunut joillekin läheisille ja tuttaville. Ihmiselämän mysteerit ovat välillä sellaisia, että kaikki inhimmillisen käsityskyvyn rajat ylittyvät. Emme voi ymmärtää kaikkivaltiaan Jumalan tarkoitusta ja sallimusta. Jotenkin olisi helpompi käsittää iäkkään ihmisen sairastuminen ja kärsimys, sillä se ikään kuin kuuluu iän myötä tulevaan vaivaan. Lapsen ja nuoren elämää koskettava syvä kipu ja tuska ovat asioita, jotka toivoisi voivansa siirtää jonnekin pois. Ajatukseni ovat niiden luona, jotka elävät parhaillaan piinaviikkoaan kirjaimellisesti. Niiden, joiden tuska on käsittämätön ja kaiken muun elämän syrjäyttävä. Miten monta rukousta olen huutanut Jumalalle heidän puolestaan - auta ja armahda, älä piinaa heitä yli voimiensa! Ja kun en jaksa enää huutaa, kuiskaan hiljaa: Jeesuksen ristin työn tähden vapauta heidät näistä kärsimyksistä, kosketa ja paranna. Elämää on, joten on pakko olla vielä toivoakin. Jonain päivänä hyytävä talvi on takana, kukat kukkivat ja peipposet laulavat: pääsiäisen sanoma on totta ja elämä voittaa. 

Hankikävelyllä

Jos tunnet nelivuotiaan,

olet saanut loisto-oppaan

avaraan maailmaan.

Anna nelivuotiaan siksi

sinulle opettaa,

mitä ja miten ja miksi,

luonto kasvattaa.

Ei lakkaa hän 

ihmettelemästä

yksityiskohtia elämän,

niiden upeutta hämmästelemästä

- hän kokee kaiken säihkyvän.

***

Kun kimmelsi päivä maaliskuun,

me sukelsimme seikkailuun.

Emme uponneet lumeen yhtään,

kun hanki kantoi lähimetsään. 

Tutkimme jäljet peurojen, hirvien,

jänistenkin jättämät kasat,

lehdet vihreät puolukanvarpujen

ja hämähäkkien piilopaikat.

***

Ovat elämän ihmeet kaikkineen

suuri seikkailu nelivuotiaalle.

Ilo, innostus pikku kolhuineen

- hän nauraa auringolle.

Minä kankea aikuinen kumarrun 

kanssaan lumisen mättään juureen;

siinä jälleen ihmeille avarrun,

katson tekoja Luojamme suuren. 

Aaltojen viemää

Hiekkaan hetkeksi

askeleeni piirtyivät,

kohta jo aalloiksi

ulapapalle siirtyivät.

Kuohuja katsoin, 

kimmelsi auringon kulta,

ajatusteni annoin

leikkiä, ottaa tuulta. 

Mihin tämä elämä

kuin hiekka aaltoihin,

jokainen päivä

lokin lento, pilvenhattara

Jääkö mitään,

jolla on merkitystä

Se, minkä annoit,

matka, jonka jaoit,

leipä, jonka mursit,

kyynel, jonka kuivasit.

Sana, jonka sanoit,

ja käsi, jolla kosketit.

Lapsen toive

Ruokalautasen ääressä on helppo jakaa ajatuksensa,

purkaa vastapäätä istuvalle mielipahansa tai toiveensa.

Lapsi katsoo minua kirkkain silmin, sanoo: 

"Kuule, ope, minulla on asiaa. 

Kun minun isä, se on aina feisbuukissa.

Vaikka se juttelee mun kanssa,

se on silti feisbuukissa koko ajan. 

Oon sanonu sille, että lopeta se jo,

mutta se ei lopeta.

Ei se oikeesti kuuntele mua."

***

Miten paljon olen tuolta lapselta

vuoden mittaan oppinutkaan!

Monet ruokapöytäkeskustelut

ovat saaneet hymyn huulilleni,

toiset - kuten tämä - eivät hymyilytä.

Voi meitä aikuisia - sokeita ja kuuroja!

***

Taivainen Isäni,

kiitos, että sinä sentään kuuntelet

jokaista vilpitöntä lastasi,

jolla on sinulle asiaa.

"Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan,

eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan,

vaan teidän pahat tekonne 

erottavat teidät Jumalastanne,

niin ettei hän kuule. "

(Jesaja 59:1-2)

Valkoinen valtaa

Tänäänkin

voimassa ikiaikaiset sanat:

"Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,

ne tulevat valkeiksi kuin lumi."

(Raamattu, Jesaja 1:18)

"Mutta jos me vaellamme valossa,

niin kuin hän itse on valossa,

meillä on yhteys toisiimme

ja Jeesuksen, hänen Poikansa,

veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

(1. Johanneksen kirje 1:7)