keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Armo suuri ihmeinen


Tämän päivän mietteet 
Jumalan ihmeellisyydessä ja armossa.
Tässä englanniksi ja venäjäksi
kauniilla maisemilla höystettynä.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Ikävä


Melkein nelivuotias
kultakutri pää tyynyllään
rutistaa pehmoheppaansa:
"Minulla on ikävä taivaaseen".
"Niin minullakin",
vastaan silittäen poskeaan.

"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa,
myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämiinsä..."
(Raamattu, Saarnaaja 3:11)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Korsi kalliolla


Nämä tuuliset rannat
joskus niin viimaisia,
että vahvinkin korsi taipuu. 
Entinen ehdottomuus karisee,
inhimillisyys erehdyksineen
saa nöyrtymään vahvemman edessä.

Silloin, kun nokka melkein viistää maata,
terälehtien kauneus haalistuu ja
usko omaan vahvuuteen horjuu -
voi, kunpa silloin muistaisimme, 
että kallio allamme kestää. 
Ei se sieltä mihinkään katoa,
vaikka joskus irtohiekkaan haututuukin. 
Ja sitten, kun raikkaat vedet huuhtovat kallion pintaa,
kaikki irtonainen ja turha häviää.
Jää vain itse kallio, 
luja ja lämmin.


tiistai 12. syyskuuta 2017

Myrskyssä


Myrskyt ovat väistämättömiä.
Ne tulevat ja menevät,
sateet, tuulet, tulvat
ja lehdet lentävät.
Elämän pienet ja isot tyrskyt
sekoittavat arjen, vievät voimat. 

Voi, kunpa silloin voisin kuulla
ne sanat, joilla eräskin myrsky tyyntyi:
"Vaikene ja ole hiljaa!"
Jeesus teki sen kauan sitten
ja tekee yhä edelleen.
Sinulle ja minulle,
jos vain huudamme
häntä avuksi. 

Psalmissa 50 sanotaan:
"Avuksesi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua,
ja sinun pitää kunnioittaman minua".


torstai 7. syyskuuta 2017

Hiljaisuus puhuu


Kaiken kiireen ja hälyn keskellä
meitä kutsutaan hiljentymään.
Korvat ja silmätkin 
kaipaavat välillä täydellistä lepoa.
Sulje some, silmät myös,
anna ajatusten lentää vapaana,
nauti hiljaisuudesta. 

Voi olla, että kuulet jotain,
mitä et koskaan uskonut kuulevasi. 
Ehkä saat kuulla hiljaisuudessa
Jumalan äänen. 
Lempeän, rakastavan, armollisen. 
Ja Hän, joka huolehtii kukista ja perhosista,
kantaa myös sinua.



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Erikoinen perintö


Meille on luvattu ihmeellisiä asioita.
Jokaiselle, joka tahtoo uskoa.
Ja minä uskon, että nämä eivät ole
mitään turhia lupauksia,
vaan ne oikeasti toimivat,
vaikka ovatkin tuhansia vuosia vanhoja. 

" Kun oikeus on sinun perustuksesi, 
sinä kestät.
Olet kaukana sorrosta,
sen uhka ei sinuun yllä,
olet vapautunut pelosta,
ei se enää sinuun pysty.
Jos joku hyökkää kimppuusi,
minä en häntä auta. 
Joka hyökkää kimppuusi,
se sortuu jalkojesi juureen...
jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan,
on oleva tehoton.
Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään,
sinä osoitat valehtelijaksi.
Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa.
Minä annan heille siihen oikeuden, 
sanoo Herra. 

(Raamattu, Jesaja 54:14-15, 17)